Kerhot 

Kerhoiluissa huomioimme hyvän käsihygienian ja reagoimme kulloistenkin viranomaissuositusten sekä 4H-liiton linjausten mukaisesti tartuntojen leviämisen ehkäisemiseksi. Lue kerhoturvallisuudesta tarkemmin tästä. Ettehän osallistu kerhokerralle nuhaisena tai jos kerholaisella tai perheessänne on muita koronan oireita. Koronatilanteen pahetessa meillä on valmius aloittaa etätoiminta tai jakaa ryhmiä. Pidätämme oikeuden kerhokertojen perumiseen ja/tai toiminnan muuttamiseen kerhokaudella eikä maksettuja jäsen/kerhomaksuja palauteta. Kiitos yhteistyöstä!

4H-kerhot keräävät lapset yhteen viikoittain. Kerhoja ohjaavat pääsääntöisesti 4H:n Osaava kerhonohjaaja -koulutuksen käyneet nuoret, joiden kiinnostuksena on työskennellä alakouluikäisten lasten kanssa. Kerhot ovat ohjaajiensa ja kerholaisten näköisiä yleis- tai teemakerhoja, joissa opitaan itse tekemällä - kokkaillen, leikkien, retkeillen, pelaillen, kansainvälistyen, arjen- ja kädentaitoja harjoitellen. Lapset ja hauska tekeminen ovat pääosassa! Kaikilla kerhoilla on syyskauden aikana hieno mahdollisuus osallistua valtakunnalliseen Vuoden 4H-kerho -kilpailuun, jossa voi voittaa rahat vaikkapa ikimuistoisen päätöskerran toteuttamiseen. 

Laitila-Pyhäranta 4H-yhdistyksen tavoitteena on tarjota laadukas ja ohjattu harrastusmahdollisuus. Käytännössä kerhojen määrä ja sijainti määräytyvät sen mukaan, mistä nuoria kerhonohjaajia innostuu mukaan. Ohjaajaksi voi hakea ympäri vuoden. Kerhot alkavat pääsääntöisesti syyskuussa ja jatkuvat aina toukokuulle asti. Kerhoihin pääsee ilmoittautumaan täällä.

Kerhot ovat 4H:n jäsenille maksuttomia ja muilta osallistujilta peritään kerhomaksu 35€/kerhokausi. Tervetuloa mukaan!

Pyhärannan kepparitapahtumassa ratsukot palkintojenjaossa kesällä 2021.