Lampaat

Yhdistyksellä on 16 omaa lammasta: 6 uuhta, 1 pässi ja 9 kuohittua pässiä eli oinasta. Uuhista kolme poikii huhtikuussa 2017. Lampaat toimivat kesällä kedon hoitajina kolmessa eri kohteessa. Jokaisella laitumella on neljä paimenta, jotka pitävät vuoroviikoin lampaista huolta, vaihtavat puhtaan veden ja tarkistavat, että kaikki lampaat ovat tallella ja hyvässä kunnossa. Lampaita saa silitellä ja helliä ja laitumella vierailijat voivat antaa lampaille kuivattua leipää paloina sekä erilaisia kasviksia paloiteltuina. Ruuan paloittelu on tärkeää, jotta lampaat eivät tukehdu liian isoihin suupaloihin. Talven lampaat viettävät navetassa Koviolla.

Wirvoitusjuomatehdas

Tehtaan pihassa olevaan metsikköön rakennettiin vuosia sitten lammaslaidun, koska lampaat sopivat tehtaan tunnelmaan hyvin. Uudet karitsat ovat vuosien saatossa saaneet "maukkaita" nimiä: Messina, Lemona, Into, La Rita, Le Pom... 2013 kesällä laitumella oli peräti 11 lammasta karitsat mukaan luettuna. Laidun muutettiin aukeammalle paikalle tehtaan ja 8-tien väliin 2012 keväällä tehtaan rakennustöiden takia. Lampaat saivat laitumekseen todella mahtavan vihreän heinäpellon, josta on nyt vuosina 2013-2015 laitettu heiniä seipäille lampaiden talviruokintaa silmällä pitäen. Vuonna 2014 laiduntamassa oli 5 aikuisen lampaan ja 5 karitsan iloinen joukkio.

2017: Laitumelle tuotiin kesäkuussa harmaa uuhi Matara ja sen kaksi mustaa karitsaa. Karitsojen nimistä Tehdas järjesti kilpailun, jossa voittajiksi tulivat uuhi Wanda ja oinas Willa. Molemmat ovat väriltään mustia. Laitumella olivat myös oinas Söpö ja uuhet Rosine, Silkki ja Kipinä. Elokuun lopulla laitumelle siirrettiin Kauppilan laitumen lampaat, koska sieltä oli ruoka vähissä.

2015:

  • TELLU eli Tähti-Täplä - iso musta uuhi, jolla valkoista päässä
    • 2 karitsaa, synt. 6.5.2015
      • TUOMAS musta pässi, jolla valkoista otsassa
      • KANELI ruskea pässi
  • OMPPU  - valkoinen uuhi
    • 2 karitsaa, synt. 21.5.2015
      • JEKKU musta pässi, jolla valkoista nenässä ja päässä
      • LOVISA musta uuhi
  • MESSINA eli Siina - valkoinen uuhi
    • 2 karitsaa, synt. 23.5.2015
      • VANILJA valkoinen pässi
      • BARLEY musta pässi, jolla valkoiset takasukat
  • PANDA -  harmaavalkoinen uuhi, jolla mustat silmänympärykset
  • UNIKKO - musta uuhi

2014:

  • TELLU eli Tähti-Täplä - iso musta uuhi, jolla valkoista päässä
    • 2 karitsaa, synt. 9.5.2014:
      • rusehtava pässi FAZER, jolla ihana pandanaama
      • musta uuhi PANDA, jolla ihana pandanaama & valkoinen hännänpää
  • MESSINA eli Siina: - valkoinen uuhi
    • 3 karitsaa, synt. 10.5.2014:
      • valkoinen uuhi PELLAVA
      • valkoinen pässi PORTTERI, jolla hieman ruskeaa
      • musta pässi VAUVA, jota on pulloruokittu
  • LEENA - musta uuhi, jolla valkoista päässä
  • LIISA - musta uuhi, jolla valkoista päässä
  • OMPPU - valkoinen uuhi

Arkeologiakeskus, Untamala

Untamalassa Arkeologiakeskuksen luona ja koivukujan varrella kirkon luona on kaksi laidunta, joita lampaat hoitavat kesällä. 

2017: Laiduntamassa olivat valkoinen uuhi Messina ja sen kaksi mustaa oinaskaritsaa Kielo ja Kissankello sekä uuhi Neilikka ja oinas Sametti.

2015:

  • LIEKKI - musta uuhi
    • 2 karitsaa, synt. 11.5.2015
      • ROIHU kokomusta pässi
      • HEHKU musta pässi, jolla valkoista päässä
  • LA RITA - valkoinen uuni
    • 2 karitsaa, synt. 7.5.2015
      • ROSINE ruskea uuhi, jolla valkoista otsassa
      • LAKU musta pässi, jolla valkoista päässä ja kaulassa
  • MATARA - harmaavalkoinen uuhi
  • PÄKÄ - musta kuohittu pässi, jolla valkoista päässä
     

2014:

Untamalassa oli 4 aikuista lammasta ja 3 karitsaa.

  • LIEKKI - musta uuhi
    •  2 karitsaa, synt. 16.5.2014:
      • kokomusta uuhikaritsa UNIKKO
      • valkokorva uuhikaritsa MATARA
      • valko-otsa uuhikaritsa LUPIINI
         
  • PIKI - musta kuohittu pässi
  • SITRUUNA - valkoinen uuhi
  • SOODA - valkoinen uuhi

Kauppilan Umpipiha

2017: Kesällä laitumella laidunsivat musta Liekki-uuhi musta karitsansa Hiilen kanssa sekä valkoinen uuhi Hortensia. Paimenina toimi kolme nuorta.

2016: Laitumella laidunsivat taas 4H-lampaat nuoret paimeninaan.

2015:

Meidän lampaita ei ole Kauppilassa tänä vuonna.

2014:

Kauppilan Umpipihalla Koukkelassa oli kesällä 2014 kaksi aikuista lammasta sekä kaksi karitsaa. Lampaat sekä pitävät kedon lyhyenä että viihdyttävät Umpipihan kävijöitä.

  • LA RITA eli Rita: - valkoinen uuhi
    • 2 karitsaa, synt. 24.5.2014:
      • kaksi valkoista uuhikaritsaa KIRSIKKA ja KIELO
  • PÄKÄ: - musta kuohittu pässi, jolla valkoista naamassa
Lampaita tallissaan Koviolla talvella 2012-2013.
Tyytyväisiä lampaita puhtaissa pahnoissa.